
Valintakriteerit
Eri hanketyypeille on olemassa erilaiset hakukriteerit. Näiden lisäksi Liiveri on määritellyt kaikkia hankkeita koskevat yleiset valintakriteerit, joiden täyttymistä hallitus arvioi hankelausuntoa tehdessään. Hankkeet, jotka täyttävät Liiverin yleiset valintakriteerit tulevat todennäköisimmin rahoitetuiksi.
Liiverin yleiset valintakriteerit:
- Hanke toteuttaa Liiverin kehittämissuunnitelmaa.
- Hankkeesta saatava hyöty kohdistuu Seinäjoen seudulle, mutta ei ainoastaan Seinäjoen ydinkeskustaan (kartassa punaisella rajattu alue)
- Hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa on mietitty asioita luovasti ja uudella tavalla.
- Hanke on realistinen ja toteuttamiskelpoinen.
- Hankkeen suunnitellut tulokset ovat panostuksiin nähden sopusoinnussa.
- Toteuttajat sitoutuvat hankkeeseen sekä taloudellisesti että toiminnallisesti.
- Hanke ei ole päällekkäinen muun kehittämistoiminnan kanssa.
- Hankkeen tarpeet, idea ja toteutustapa nousevat paikallistasolta.
- Hankkeen tulokset ovat yleisesti hyödynnettävissä.
Yleisiä hankkeen hylkäämisperusteita:
- Haetaan rahoitusta hakijan tavanomaiselle toiminnalle ilman selkeää kehittämistavoitetta
- Hanke sopii paremmin muista rahoituslähteistä rahoitettavaksi
- Hanke on kuntien lakisääteistä toimintaa
EXTRANET
English
Suomeksi



