
Kylien esitteet
Liiveri on koonnut oppaita alueensa kylistä. Nyt ovat ilmestyneet Ilmajoen, Jalasjärven ja Seinäjoen esitteet. Esitteet syntyivät tarpeesta parantaa kylien tunnettuutta.
Kylät ovat kunnan pienimpiä toimintayksikköjä. Niillä on tärkeä merkitys elinvoimaisen kaupungin kokonaisuudessa. Kylät tarjoavat monipuolisia asumisen ja yrittämisen mahdollisuuksia, aitoa yhteistoimintaa, lukuisia tapahtumia ja luonnonläheisiä virkistysmahdollisuuksia. Kylien aktiivisuuden tukeminen ja tasapuolinen kehittäminen ovat perusedellytyksiä, jotta niiden vapaaehtoisuuteen ja talkootyöhön perustuva kehittäminen jatkuu. Lisäksi tarvitaan yhteinen paikka, jossa toimia sekä tahtoa huolehtia palvelujen säilymisestä.
Esitteisiin on keräytty kylien yhdessä tekemät kyläsuunnitelmien koosteet. Kyläsuunnitelma on tahdonilmaisu siitä, miten kylää kehitetään. Kyläsuunnitelmissa näkyvät kylien omat näkemykset sekä kylien ja kirkonkylien erityispiirteet. Niistä selviävät tärkeimmät kehittämisen kohteet parin seuraavan vuoden aikana ja myös näköpiirissä olevat vältettävät uhat. Nämä näkemykset on syytä huomioida, ja ottaa kyläsuunnitelmat osaksi kuntasuunnittelua. Lisäksi kirkonkylätasolla toimii lukuisia määrä muita yhdistyksiä, joilla on tärkeä merkitys alueen kehittämisessä.
Esitteillä halutaan madaltaa kynnystä kylien, eri yhdistysten, yritysten sekä viranomaisten ja päättäjien yhteistyölle. Kylät ovat motivoituneita alueensa ja samalla koko kaupungin kehittäjiä. Paikallisia asioita koskeva paras tieto löytyy paikallisilta toimijoilta. Toivottavasti esite kuluu käsissä ja lisää kylien tunnettuutta sekä kasvattaa kiinnostusta kyliin myös asuinpaikkoina.
Lataa Seinäjoen kylien esite (pdf)
Lataa Ilmajoen kylien esite (pdf)
Lataa Jalasjärven kylien esite (pdf)
Lataa Kurikan kylien esite (pdf)
Paperiesitteitä on saatavissa Liiverin lisäksi kuntien neuvonnoista, kirjastoista, matkailuneuvonnoista jne.
EXTRANET
English
Suomeksi



